ESIINTYJÄT

AIKATAULU

RUUDOLF

Kaksinkertainen rapin suomenmestari Ruudolf on pitkän linjan artisti, jonka viimeisin ja odotettu julkaisu Asvalttisoturin viimeinen hidas näki päivänvalon 4.4.2010. Levyltä hiteiksi nousivat ”Tööttää”, ”Voisitsä rakastaa asfalttisoturii” ja ”Leijonakuningas–laulu”.

EWE

Tulevassa Pilkkeessä nähdään viihdealan moniottelija! Ewe tulee antamaan panoksensa tapahtumaan Suomen mukaansatempaavimmalla juonnolla ja antaa samalla maistaisia debyyttialbumiltaan. Kuva: SKM Photo

TOMSSON

Vatsastapuhuja Tomsson on esiintyjänä konkari ja hänen viihdyttävää showtaan ei kannata missata! Teemoina hänen esiintymisissään on vammaisuus, yksilöllisyys, tasavertaisuus, suvaitsevaisuus, huumoria ja leppoisuutta unohtamatta. 

JUJU

Juju on Pirkanmaan oma poika, Orivedeltä lähtöisin oleva Rap-artisti. Juju on julkaissut neljä albumia, joista viimeisin “Julius Kivi on hullu” julkaistiin vuonna 2014. Jujun tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluu mm.”Hullu”, “Onnelliseksi” ja vanhemmasta tuotannosta “Oodi”.

MCKOO & LOSSI T

MC Koo eli Kalle Havumäki on Helsinkiläinen rap-artisti. Hänet tunnetaan soolouransa lisäksi mm. Resisposse -rap-yhtyeestä. Resisposse on kehitysvammaisista rap-artisteista koostuva kokoonpano, jonka sanoma on, että ketään ei saa kiusata erilaisuuden takia. MC Koon uusinta ja kuuminta tuotantoa ovat singlet “Kolamies” ja “Kuuma Mimmi”. Lossi T on McKoon rap-tukihenkilö.

17:00 Ovet auki

 

18:10 Juju feat. Vimmart & Ewe

 

19:00 Ewe

 

19:40 Tomsson

 

20:00 McKoo & Lossi T

 

20:40 Ruudolf

 

21:15 Loppupuhe